Pyrkimys rauhaan on suuri päämäärä, jonka saavuttamiseksi haluamme tehdä oman osuutemme. Rauhan edistäminen vaatii rehellistä keskustelua ja pyrkimystä oikeudenmukaisuuteen niin konfliktin osapuolten välillä kuin muidenkin kesken. Rauhan- ja muun vaikuttamistoiminnan tulisi perustua osapuolten huolelliseen kuunteluun. Maailman konflikteista Israelin ja palestiinalaisten välistä konfliktia on käsitelty harvinaisen paljon kansainvälisissä organisaatioissa ja sen ympärille on perustettu poikkeuksellinen määrä kansalaisjärjestöjä ja projekteja 2000-luvulla. Haluamme edistää mahdollisimman kokonaisvaltaisen käsityksen syntymistä Lähi-idän ja erityisesti Israelin ihmisoikeustilanteesta.

Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokous hyväksyi ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen joulukuussa 1948. Taustalla vaikutti järkyttävä kokemus toisen maailmansodan ja erityisesti juutalaisten kansanmurhan eli Holokaustin kauhuista. Monista edistysaskelista huolimatta vakavia ihmisoikeusrikkomuksia tapahtuu edelleen kymmenissä maissa. Erityisen suuria ongelmia ihmisoikeuksien toteutumisessa on ollut monissa Lähi-idän, Afrikan ja Aasian maissa, mutta pienempiä ja suurempia haasteita löytyy kaikkialta maailmassa.

Yleismaailmallisiin ihmisoikeuksiin viittaaminen vetoaa voimakkaasti ja laajasti ihmisten oikeudentuntoon. Syyte ihmisoikeuksien rikkomisesta on aina vakava ja viestii tarpeesta tuomita rikkomus ja estää tekojen jatkuminen. Ihmisoikeuksiin viittaamisella pyritään usein myös lisäämään puhujan argumentin painoarvoa. Myös ihmisoikeuskeskustelua ja kansalaisjärjestöjen ihmisoikeustoimintaa täytyy tarkkailla kriittisesti juuri sen suuren poliittisen vaikuttavuuden takia. Ihmisoikeuksien varjolla voidaan myös ajaa yksipuolisia poliittisia päämääriä.

Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeustoiminnassa on tehty aloitteita, joissa huomio kohdistuu epätasapainoisesti Israeliin ja joiden tavoitteet sisältävät ihmisoikeuksiin kuulumattomia poliittisia päämääriä. Erityisesti Durbanissa vuonna 2001 YK:n ensimmäisen rasismin, muukalaispelon ja suvaitsemattomuuden vastaisen konferenssin¹ yhteydessä järjestetty n.3000 kansalaisjärjestön kokoontuminen antoi alkusysäyksen järjestöjen ihmisoikeustoiminnan epäsuhtaiselle keskittymiselle Israeliin.² Ihmisoikeusrikkomuksiin vedoten foorumissa tehtiin päätös ottaa yhteiseksi tavoitteeksi Israelin eristäminen täydellisesti ja totaalisesti siihen kohdistetuin sanktioin ja kauppasaarroin sekä kaikkien yhteyksien katkaisemisen diplomaattisella, taloudellisella, sosiaalisella, koulutuksellisella, sotilaallisella ja humanitaarisen avun tasolla kaikkien maiden ja Israelin välillä.³

Vaikka monet ilmaisivat, etteivät hyväksyneet edellä mainittua päätöstä eivätkä YK-tapahtumassa ja kansalaisjärjestöfoorumilla esiintynyttä antisemitismiä⁴, konferenssin jälkeen on perustettu kymmeniä järjestöjä ja ohjelmia, jotka ajavat Israelin boikotointia ja eristämistä.

Israelia vastaan esitettyjen lukuisten väitteiden arviointi on usein haastavaa, jos ne esimerkiksi perustuvat konfliktialueilla kuultuihin varmentamattomiin tarinoihin tai yksipuolisiin tulkintoihin kansainvälisistä laeista ja sopimusteksteistä. Arviointia hankaloittaa suuresti myös se, että syytteiden ja vaatimusten kohteina olevien israelilaisten yhteisöjen todistukset asioista jäävät usein kuulematta. Toisaalta nationalismin, antisemitismin ja islamismin motivoima väkivalta, jonka kohteena israelilaiset ovat, jää vähälle huomiolle. Ihmisoikeustoiminnasta tulee näin helposti epäsuhtaista ja sen varjolla saatetaan ajaa poliittisia päämääriä.

Ihmisoikeuksia todella raa’asti loukkaavien hallintojen toimintaan puuttuminen on usein vaikeaa ja jopa hengenvaarallista. Se, että Israeliin suuntautuu ainutlaatuinen määrä vapaaehtoista ihmisoikeusaktivismia, on osittain mahdollista juuri siksi, että toiminnan järjestäjät voivat luottaa vapaaehtoisten turvallisuuteen Israelin hallinnoimilla alueilla. Viime vuosina myös kansainvälisten ihmisoikeuselinten toiminnassa on ajauduttu tilanteeseen, jossa Israelin tuomitseminen ei ole tasapainoista siihen nähden, millä tavoin muiden maailman maiden ihmisoikeustilannetta arvioidaan. Samanaikaisesti näiden ilmiöiden kanssa antisemiittinen väkivalta on lisääntynyt kaikkialla maailmassa.

YAPS-ohjelma aloitettiin vuonna 2016 tuomaan esille näitä ilmiöitä ja luomaan keskusteluyhteyttä aiheesta kiinnostuneiden ihmisten välille. Uskomme, että toiminta ihmisoikeuksien ja rauhan edistämiseksi niin Israelissa kuin muuallakin vaatii kiinnostusta totuudesta, opiskelemista avoimin mielin ja itsenäistä ajattelua.

Alaviitteet:

1Virallinen YK:n rasisminvastainen konferenssi oli ristiriitainen jo valmisteluvaiheessa. Teheranissa viimeistelty päätöslauselmaluonnos rinnasti sionismin rasismiin, jonka takia Yhdysvallat ja Israel vetäytyivät konferenssista. Durbanin prosessin ristiriitaisuutta kuvaa se, että seurantakonferensseja, ns. Durban II (Geneva, 2009) ja Durban III (New York, 2011) boikotoivat useat merkittävät demokraattiset valtiot.
Anne Bayefsky: The UN World Conference against Racism: A Racisti Anti-racism Conference, Proceedings of the Annual Meeting (American Society of Internationa Law, Cambridge University Press), Vol.96 (March 13-16, 2002), s.65-74
Bayefsky edusti juutalaisten lakimiesten kansainvälistä liittoa Durbanin kansalaisjärjestöfoorumilla, ja UN Watch -järjestöä YK:n virallisessa konferenssissa.
Harris O.Shoenberg: Demonization in Durban: The World Conference Against Racism, The American Jewish Year Book, Vol. 102 (2002). s.88-111
Tom Lantos: The Durban Debacle: An Insider’s View of the World Racism Conference at Durban.

Tom Lantos oli USA:n kongressiedustaja ja osana USA:n delegaatiota Durbanissa.
https://unwatch.org/leading-international-voices-on-the-2001-durban-ngo-forum/

2 Myös kansalaisjärjestöfoorumi oli hyvin ristiriitainen, ja monet kansalaisjärjestöt kävelivät ulos tapahtumasta. Foorumin päätösjulistus kuvasi Israelin ”rasistisena apartheid-valtiona”, joka oli syyllinen sotarikoksiin kuten etniseen puhdistukseen ja kansanmurhaan. Israelin rinnastamista Etelä-Afrikan apartheidiin on sittemmin ruvettu kutsumaan ”Durbanin strategiaksi”, koska analogian käyttäminen sai alkunsa Durbanin kansalaisjärjestöfoorumissa.

YK-konferenssin puheenjohtajana toiminut ihmisoikeuskomissaari Mary Robinson kieltäytyi vastaanottamasta kansalaisfoorumin päätöslauselmaa, joka piti ojentaa hänelle seremoniallisesti symbolisena eleenä. Robinson sanoi myöhemmin haastattelussa, että konferenssissa oli ”kauhistuttavaa antisemitismiä” erityisesti joidenkin kansalaisjärjestöjen puheenvuoroissa-

(Robinson BBC:n Talking Point –ohjelman haastattelussa (21.11.2002): http://news.bbc.co.uk/2/hi/talking_point/forum/1673034.stm)

3 Kansalaisjärjestöfoorumin julistus koskien Israelia ja palestiinalaisia: https://academic.udayton.edu/race/06hrights/WCAR2001/NGOFORUM/Palestinans.htm
Julistus sisältää paljon poliittisia päämääriä, jotka kansainvälisen lain mukaan kuuluu ratkaista osapuolten välisissä neuvotteluissa.

4 Konferenssissa esiintyneestä antisemitismista: http://www.humanrightsvoices.org/EYEontheUN/antisemitism/durban/?l=36&p=350